Kolme ihanaa kollegaa edellisestä työpaikastani olivat istumassa iltaa luonani. Näitä iltoja aina odottaa ja toisaalta pienellä paniikilla myös suunnittelee, koska pääsee niin harvoin kokkaamaan ja emännöimään tällaisia iltoja. Kaikkia herkkuja mitä mielessä on - ei kuitenkaan voi tarjota yhdessä illassa. HEH!!! Yleensä aina olemmekin erittäin hyvin syöneitä näissä illanvietoissa .

 

Tällä kertaa ruoaksi oli tarjolla tulista katkarapuruukkua ja ciapattaa sekä jälkkäriksi Mango juustokakkua.

Mango juustokakku

POHJA:

175 g gluteenittomia digestivejä tai tavallisia kaurakeksejä murennettuna

75 g sulatettua voita

Lisää voisula murennettujen keksien sekaan. Sekoita. Painele muropohja irtopohjavuoan pohjalle.

Juustotäyte:

200 g (laktoositonta) tuorejuustoa

1 dl sokeria

3 tl vanilijasokeria

2 rkl sitruunanmehua

2,5 dl (laktoositonta) vispikermaa

2 rkl kiehuvaa vettä

4 liivatelehteä

Liota liivatteet kylmässä vedessä.

Sekoita juusto, sokerit ja sitruunanmehu.

Sulata liivatteet kuumaan veteen ja lisää ohuena nauhana seokseen.

Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi, lisää joukkoon varovasti käännellen.

Hyydytä noin 2h.

Pinta:

250 g mangoa ( löytyy pakastettuna )

1/2 prk mangososetta

2 rkl sokeria

2 liivatetta

2rkl kiehuvaa vettä

Laita livatteet kylmään veteen likoamaan.

Soseuta sulatetut mangon palat tasaiseksi soseeksi. Lisää mangosose ja sokeri.

Lisää liivatteet kuumaan veteen ja kaada seos mangososeen joukkoon ja sekoita huolellisesti.

Kaada mangosose varovaisesti tasaiseksi kerrokseksi kakun pintaan.

Hyydytä reilu tunti ja koristele kakku halutessasi mangoviipaleilla.