Taas on saanut hokea älä tule paha kakku - lorua... Lämpötila aiheutti sen, että sokerimassa venyi ja paukkui ihan kirjaimellisesti ja tuo päällystäminen oli jotenkin normaalia ihan vaan paljon vaikeampaa.

Kaksi pinkkiä synttärikakkua kuitenkin väsäsin, toisen lauantaina ja toisen tänään. Kaijalle siis ihanaa synttäriä vielä kerran !

 

Molemmissa kakuissa on 4 munan pohja, mansikkainen täyte ja sokerimassaa päällä.

Ekaan kakkuun tein prinsessan päiväunilla ( taitaa olla hiukan väsynyt leipuri, kun kaikki mun hahmotkin nukkuu -hehehehe). Reunoilla on Flora vispiä tukevoitettuna pienellä määrällä vanilijakreemijauhetta.

Prinsessa Kaija

Ja toinen kakku olikin ihan toisenlainen. Sävynä pinkki jatkoi edelleen, mutta muutoin sit todellakin jotain ihan muuta. Näin taannoin Pionilaakson blogissa aivan ihanan hääkakun, josta inspiroituneena tein tän toisen kakun.

Hiukan toi päällinen meni vinoon, mutta lopulta se ei ollut mun ongelmista todellakaan suurin. Jostain syystä toi täyte ei ollut kunnolla hyytynyt ja kuljetuksen aikana se alkoi haljeta. Noh makuunhan tuo ei vaikuta, mutta itseäni harmittaa.

 

Massan alla tietty sokerikreemi ja reunoilla vielä tähtityllalla pikku pursotukset.  Maalaukset on tehty valmiin kakun päälle.

 

Toivottavasti kakut maistui .