Tuntuu, että viiemiset kuukaudet on vaan vilistänyt menemään ja ei ole ollut aikaa sellaisille asioille, jotka ovat minulle ihan hurjan tärkeitä. Ystäville on valitettavasti on ollut ihan liian vähän aikaa, joten olin niin onnellinen, kun sain järjestettyä päivän Hansun kanssa ja menimme muumilaaksoon katsastamaan talviunilta heränneet muumit.

Tässä siis kuvakavalkaadia muumien talvesta.

Pieni lumisade ei haitannut meidän jengiä!

Haisuli oli karannut ja tullut muumilaaksoon tekemään tuhmuuksia.

Haisuli oli tehnyt tuhmuuksia Hemulille. Vilhelm on valvomassa poliisimestarin kanssa, että Haisuli pyytää anteeksi Hemulilta. Rangaistukseksi Haisuli sai  halauksia lapsilta ja muumeilta.

Mimmu pääsi Niiskuneidin hellään halaukseen.

Mimmu ja Vilhelm lumihevosen selässä. Toki poseeraaminen oli hetkellistä, mutta lapset osallistuivat lumikenkä juoksukisoihin ja osallistuimme perhehiihtokilpailuun (joukkueet: Mimmu ja minä sekä Hansu ja Vilhelm). Tässä pitää mainita, että Vilhelm ja Hansu voittivat ko. hiihtokisan. Muumit olivat mukana laskemassa mäkeä ja samassa menossa olivat myös V&M.

Ihan pikkuisen lapsetti myös aikuisia, joten lumihevoselle piti kavuta meidänkin poseeraamaan :)

Ja tietty retki huipentuu aina niihin eväisiin, joita tässä nuotiolla paistetaan!

Mamman keittiössä pääsi koristelemaan pipareita ja tässä vielä lopuksi Vilhelmin taidonnäyte.

 

Voisiko päivää paremmin viettää kuin ulkoillessa, katsellessa lasten riemua ja vielä hyvän ystävän seurassa???