Muistan muksuna, kun mummolassa syötiin niin hyvää omppupiirakkaa, jota mummu aina teki. Piha oli pullollaan omenapuita ja niistä sitten mummu taikoi kaikenlaista ihanaa. Toki tämä ohje ei ole se alkuperäinen, mutta suussa se maistui niin oikealle.

Tää resepti tuli kokeiluun sen jälkeen, kun oli puhetta jonkun kaverin kanssa tässä taannoin siitä, että mitä voi tehdä viimevuotisille omenahilloille, jota vielä on pakastimessa jäljellä. Kokeilkaapas, tää on hyvää!

 

Pohja on Suviih:n blogista joskus bongattu.

POHJA:

100g rasvaa

0,5 dl sokeria

1 kananmuna

1/2 tl leivinjauhetta

2,5dl jauhoja. Itse käytin Semperin karkeita jauhoja, joilla saa mielestäni kivasti rakennetta pohjaan.

Vatkaa voi ja sokeri pehmeäksi, lisää kananmuna. Lisää lopuksi kuivat aineet (jotka toki ensin sekoitettu yhteen).

Voitele vuoka ja levitä taikina vuokaan. Itselläni sellainen noin 30cm halkaisijaltaan Pentikin vuoka.

TÄYTE:

1 prk eli noin 200 g Lidlin jogurtti-rahkaa

1 dl kermaa

1 kananmuna

2 tl vanilijasokeria

1/2 dl sokeria

Sekoita ainekset keskenään.

2-3 dl omenasosetta

1 omena pieneksi pilkotutna

Levitä noin puolet omena soseesta piirakan pohjalle samoin ripottele omenan palaset pohjalle. Levitä rahkaseos tämän päälle.

Nostele soseesta rahkaseoksen päälle lusikalla kasoja ja kun hillo on hiukan painunut vedä veitsellä hillosilmäkkeestä viiruja, kuin marmoroisit pintaa.

Paista piirakkaa 200 asteessa 30-40 minuuttia alatasolla.

Herkullisia hetkiä ja satoisaa omenakautta odotellessa  !