Kaverin siskolle pääsin tekemään kakkua (tosin jo muutama viikko sitten). Toiveita ei ollut, joten pääsin tekemään jo jonkin aikaa suunnittelemaani ideaa.

Se on jännä juttu, että usein kakun kanssa on tosi tarkkoja toiveita ja silloin toivoo vapaita käsiä. Sitten kun toisaalta kerrotaan, että "tee ihan mitä haluat"... niin siitäkin saa sitten ahdistuksen aikaiseksi. Eli ei sitä sitten kait koskaan ole tyytyväinen .

 

Kaijan kakku on 5 munan vaalea gluteeniton pohja, jonka reseptin bongasin Turun Sanomista jokin aika sitten. Toimii ihan huisin hyvin ja tätä pohjaa onkin tullut käytettyä tosi paljon ( tosin ihan pikkiriikkisen muunneltuna)

5 kananmunaa

2,5 dl sokeria

2 dl gluteenittomia jauhoja

0,5 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

Rasvaa vuoan voiteluun ja gluteenittomia korppujauhoja jauhotukseen.

Maitoa ja vanilijasokeria kostutukseen.

Munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Kuivat aineet yhteen ja taikinan sekaan. Uunissa 175 asteessa/alatasolla noin 45min. Itse seuraan pintaa ja reunoja eli pinnan ollessa kauniin kullanruskea ja kakun irrotessa hieman reunoilta on yleensä keskustakin jo kypsä.

 

Välissä kakussa on mun perinteinen mansikkainen täyte ja kokeilussa oli Dr Oetkerin suklainen kakkumousse. Toi kaupan täyte oli ihan hyvä, tosin tuunasin sitä kermalla ja suklaarouheella :)!

 

Ja tässä tää mun ylpeyden aihe :)

 

 

Ihanaa kesäpäivää sinulle blogini lukija