Ihanaa elokuun loppua ja syksyn alkua. Blogissa edelleen serveriongelmien jälkitunnelmissa korjaillaan ja palautellaan mm. kuvia paikoilleen, mutta pikku hiljaa...! 

Minulla oli tässä elokuun puolessa välin ilo ja onni treffata ex-kollegoita ja heidän kanssaan viettää pienimuotoisesti rapujuhlia. Hersyvää naurua, iloista fiilistä, hyvää juomaa ja ennen kaikkea paljon syömistä... niin se vaan menee, että hyvä ruoka parempi mieli! 

Alkukeittona oli tarjolla kesäkurpitsakeittoa ( ohje viitteellinen):

1-2 kesäkurpitsaa kuorittuina ja paloteltuna kattilaan
reilu 2 rkl voita tai muuta rasvaa kattilaan
lisää myös 1-2 sipulia mukaan (maun mukaan)

Kuullota kesäkurpitsat ja sipuli miedolla lämmöllä. Itse annoin rauhassa porista noin 20minuuttia, kunnes kurpitsat oli pehnemmeet. 
Lisää noin 2dl vettä sekä kasvisliemikuutio. Kiehauta.

Soseuta keitos sauvasekoittimella sammettisen pehmeäksi seokseksi.

Lisää lopuksi 2 dl ruokakermaa tai kermaa sekä noin 2 rkl Creme Bonjour maustettua Creme Fraichea (yrtti).
Kiehauta vielä kerran ja keitto on valmista tarjoiltavaksi. Mausta lisää halutessasi.

Keiton kera oli tarjolla paahtoleipää.


Mun pienestä parvekepuutarhasta löytyi hieman basilikaa keittoa maustamaan.

Varsinainen ruokailu koostui seuraavista jutuista:

Rapuja ( sitruunalla koristeltu)
Kylmäsavulohi
Lämminsavulohi
Katkarapuja tilliliemessä
Jättikatkarapuja sweet chili marinadissa/ dippipyrstöt
Perunaa ( kaverin omasta maasta)
Vihersalaattia
Lihapyöryköitä ( meillä oli mukana henkilö, joka ei halunnut rapuja )

Huoh... jäiköhän jotain mainitsematta???
Tässä kuvia pöydänantimista:





Pöytään oli tuotu myös sitruunalla ja sitruunamelissalla raikastettuja vesikulhoja sormien huuhteluun sekä citrus savetteja. Myös servettejä on hyvä muistaa varata riittävästi.


Parveketta kuvatessa vielä tuli mieleeni esitellä mun oma suosikkini, vanha maitotonkka. Löysin ison tonkan maalta huonokuntoisena ja ruosteisena. Hioin astian ja maalasin sen pariin otteeseen ruostesuojamaalilla ja nyt tämä toimii mulla ruukkuna/koristeena. Tän kesän siinä on kasvanut pelargonia ja muraattia.


Ihan kuin uusi smiley


Kakkuja taas seuraavassa päivityksessä!